
TOIJALAN LIIKE
Olemme palvelleet sinua Toijalan parturi-kampaamo Klippiksessä jo yli 10 vuotta.
Toijalan parturi kampaamo perustettiin omistajansa Eilan halusta palata juurilleen omalle kotiseudulle.
Aikojen peruutus
Muistathan peruuttaa aikasi ajoissa, ennen varattua aikaa!
Mikäli varattuun aikaan on alle 24h peruutuksesta, yrityksellä on oikeus periä 100%
varatun palvelun hinnasta.
Sairastapaukset ovat poikkeus.
Lahjakortti
Yritätkö keksiä täydellistä lahjaa, mutta et tiedä minkälaisen lahjan ostaisit?
Klippiksen lahjakortti on juuri tähän tilanteeseen sopiva lahjaidea!
Lahjakortin saava henkilö voi itse valita
haluaako käyttää lahjakortin hiustenhoitoon & leikkaukseen,
vai ostaako hän meiltä löytyviä korkealaatuisia hiustuotteita.

Toijalassa sinua palvelevat

Eila
Perustimme Klippiksen kauan sitten hyvän ystäväni kanssa. Kaikki nämä vuodet tämä työ on ollut intohimoni ja on yhä edelleen – olen onnellinen, että saan työskennellä ihanien asiakkaiden kanssa, huipputiimissä, sekä Klippiksissä ja Wellan kouluttajana. Asiantuntijuuteni on vahvimmillaan hiusten värjäyksessä, vaativissa Sassoon-tyyppisissä leikkauksissa ja hiuspohjan hyvinvointiin liittyvissä asioissa!

LOTTA
Olen trenditietoinen, iloinen, 21-vuotias parturi-kampaaja. Inspiroidun varsinkin hiusten leikkauksesta, josta minulla onkin jo kokemusta. Kampaukset ja meikit ovat myös suosikkejani. Tykkään työstäni siksi, että saan olla ihmisten kanssa ja käyttää taiteellisia lahjojani. Olen myös innokas kouluttamaan itseäni edelleen. Odotan aina uusia koulutuksia ja sitä, että voin kertoa trendeistä asiakkaille.

HEIDI
Minä teen mielelläni rohkeita isoja muutoksia
asiakkaan haaveiden mukaan. Vahvista aluettani ovat vaalennukset, erilaiset raidoitustekniikat ja vapaan käden tekniikat. Olen 2015 valmistumiseni jälkeen jatkanut kouluttautumista laajasti, ja osallistunut myös hiuspohjan hyvinvointiin liittyviin koulutuksiin. Parturikampaajan työn ydiosaamista on mielestäni leikkaaminen, jossa pyrin kehittymään jatkuvasti. Teen myös kampauksia ja meikkejä. Paras palkinto on tyytyväinen asiakas joka tuulee palveltavaksi uudelleen!

HENNA
Olen Henna, Savosta kotoisin oleva, parturi-kampaaja sekä ripsiteknikko. Olen työskennellyt hiusten parissa seitsemän vuotta ja ripsiteknikkona yhdeksän vuotta. Intohimoni on erilaiset raidoitus- ja vaalennustyöt sekä tottakai ripsipidennykset. Pyrin aina kuuntelemaan asiakasta ja toteuttamaan hänen toiveensa parhaani mukaan, kunnioittaen hänen omien hiuksien ja ripsien kuntoa. Teen työni aina turvallisesti, intohimolla sekä ilolla! Asiakkaat ovat lempi asia työssäni!